20.12.2015

Hyvää joulua!


Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta kaikille lukijoilleni!
Kuten olette huomanneet, päivityksissäni tällä sivustolla on ollut taukoa viime aikoina. Syynä on se, että olen siirtynyt enimmäkseen bloggaamaan Savon Sanomille. Tästä lähtien kannattaa käydä katsomassa Haarukka oikealla -blogiani osoitteessa: http://blogit.savonsanomat.fi/haarukka-oikealla/.

Tässä muutamia esimerkkejä kuvina, joita joulua odotellessa olen postaillut.


Raakakakkupallerot ja piparkakut.
Helppo viikunakakku

Gluteenittomat taatelimuffinit

10.12.2015

Pähkinäinen pataleipä

Pataleivän ohjeen olen jo postannut aikaisemmin. Siinä ohjeessa annan hyväksi havaitsemiani vinkkejä pataleivän leipomiseen. Tällä kertaa tein pataleivästä vieläkin helpomman, laiskan leipurin version. Edes leivontapöytää ei tarvitse liata. Taikinaan lisäsin pähkinäsekoitusta ja kuivattuja karpaloita. Leipä sopii mainiosti ruokalahjaksi tai illanistujaisiin juustojen kanssa. Toisaalta se oli niin hyvää, että se katosi parempiin suihin samana päivänä. Seuraavalla kerralla kokeilen ohjeen kaksinkertaistamista. Suuressa padassani isompikin leipä mahtuisi paistumaan.














Pähkinäinen pataleipä

4 1/2 dl spelttijauhoja
2 dl vehnäjauhoja
1 dl kuivattuja karpaloita tai rusinoita
1 dl pähkinäsekoitusta (sis. hassel-, cashew-, pistaasi- ja maapähkinöitä)
1 tl suolaa
4 g = herneen kokoinen nokare tuorehiivaa TAI
1/2 tl kuivahiivaa
3 1/2 dl vet
  • Sekoita jauhot, karpalot ja puolitetut  tai karkeaksi rouhitut pähkinät keskenään. Liuota tuorehiiva 37-asteiseen veteen ja kaada se jauhoseoksen joukkoon. Jos käytät kuivahiivaa, sekoita kuivahiiva jauhoseokseen ja lisää vesi 42-asteisena. Sekoita taikinaa vain sen verran, että se on tasaista. Älä vaivaa. Taikinaan ei haluta sitkoa ja taikinan pitää jäädä löysäksi. 
  • Peitä taikinakulho tuorekelmulla ja leivinliinalla tai esimerkiksi lautasella. Anna kohota huoneenlämmössä, vedottomassa paikassa 12–18 tuntia. Mitä pidempään taikina kohoaa, sitä maukkaampaa siitä saat.
  • Kohotuksen jälkeen pataleivän taikina tavallisesti kumotaan jauhotetulle pöydälle tai jauhotetun leivinliinan päälle. Tässä vaiheessa oikaisin ja annoin taikinan olla kulhossaan. Näin vältyin leivontapöydän puhdistamiselta. Ripottelin taikinan pinnalle noin 1/2 dl jauhoja ja kääntelin taikinaa varovasti muutamia kertoja taikinakaapimella, jotta jauhot sekoittuivat ja leipä sai hieman pyöreän muodon. Ripottelin pinnalle vielä hieman jauhoja. Annoin taikinan kohota peitettynä noin tunnin. Tämän jälkeen jatkoin leivän valmistusta normaalisti.  
  • Nosta kannellinen valurautapata kansineen kylmään uuniin. Säädä uuni 225 asteeseen. Padan pitää lämmetä tulikuumaksi. Valurautapataa ei tarvitse öljytä.
  • Ota pata uunista ja kumoa leipä kulhosta taikinakaapimen avulla pataan. Paista kannen alla 30 minuuttia ja vielä ilman kantta 10-15 minuuttia. Kumoa tai nosta leipä padasta kuumana. Anna jäähtyä ritilän päällä. 
Vinkki!

  • Jos käytät muovista leivontakulhoa ja taikinakaavinta, varo, etteivät ne kosketa tulikuumaa pataa.

6.12.2015

Ranskalaiset piparit

Blogikirjoitus sisältää kaupallista yhteistyötä. Tuotteet on saatu lainaksi/lahjaksi tavaratalo Carlsonilta.

Minulle on tullut perinteeksi leipoa joululeivonnaisia itsenäisyyspäivänä. Usein leivon pikkuleipiä, joita annan lahjaksi: piparkakkuja, lusikkaleipiä, vaniljakripfereitä (jonka reseptin olen tuonut Itävallasta vuosikausia sitten) tai wilhelmiinoja. 
Tänä vuonna päätin kokeilla ranskalaisia piparkakkuja, jotka valmistuvat vaivatta. Ne ovat ihanan mausteisia ja kovan rapeita. Taikinan joukkoon tulee runsaasti mantelilastuja. Ne antavat ilmettä ja mukavan säväyksen sekä rakenteeseen että makuun. Taikina valmistetaan edellisenä iltana ja muotoillaan neliliskulmaiseksi pötköksi. Seuraavana päivänä pötköstä leikataan ohuita viipaleita pellille ja paistetaan. Piparit maistuvat sellaisenaan tai sinihomejuuston kanssa. Minulla oli gorgonzolaa, joka oli todella voimakkaan makuista. Miedosin makua sekoittamalla joukkoon hieman ranskankermaa. Lisäksi tarjosin jouluista marjahilloa. Itsenäisyyspäivän kunniaksi juomavalintana oli kuohuviini.


Ranskalaisia pipareita, sinihomejuustoa ja glögillä maustettua jouluhilloa iki-ihanissa Kastehelmi-purkeissa. 



























Ranskalaiset piparit
(n. 35 kpl)


100 g voita
1 dl (n. 60 g) fariinisokeria
1/2 dl siirappia
2 1/2 dl vehnäjauhoja
100 g mantelilastuja
1 1/2 tl kanelia
1 tl inkivääriä
1 tl kardemummaa
1/2 tl neilikkaa
1/2 tl soodaa



  • Vaahdota huoneenlämpöinen rasva, sokeri ja siirappi. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja sekoita rasvaseoksen joukkoon. Taikina jää melko murumaiseksi. 
  • Muotoile taikinasta ensin käsin leivinpaperin päälle pötkö ja muotoile edelleen leivinpaperin avulla hieman neliömäiseksi. (Kokeilin muotoilussa sushin valmistuksessa käytettävää bambumattoa. Se toimi ihan ok, mutta myös leivinpaperilla rullan sai muotoiltua.) Kääri pötkö tiiviisti leivinpaperiina ja siirrä jääkaappiin tekeytymään yön yli.
  • Leikkaa pötköstä ohuita viipaleita leivinpaperin päälle pellille. Paista 175 asteessa uunin keskitasolla 8-12 minuuttia, riippuen pipareiden paksuudesta.

Vinkki!
  • Voit myös pakastaa rullan. Se leikkaantuu myös jäisenä tai hieman kohmeisena kun käytät terävää ohutteräistä veistä. 

Juhlan kunniaksi pöytä katetaan kauniilla astioilla. Tunnelmaa tuo orkidea ja kätevä paristoilla toimiva led valolanka.

Malja itsenäisyydelle!
Tunnelmallinen ja kaunis perinne: sytytä kaksi kynttilää klo 18:00.

*Blogikirjoitus sisältää kaupallista yhteistyötä. Tuotteet on saatu lainaksi/lahjaksi tavaratalo Carlsonilta.

30.11.2015

Chimichurri-paahtopaisti ja uunijuurekset

Chimichurri on eteläamerikkalainen kylmä maustekastike, johon käytetään tavallisesti runsaasti yrttejä, valkosipulia, chiliä, oliiviölyä, viinietikkaa ja usein myös sipulia. Kastiketta tarjotaan grillatun lihan kanssa, mutta yhtä hyvin se sopii kasvisten, kalan ja broilerin kanssa, leivän päälle ja marinadiksi. Minä jälkimarinoin paahtopaistin chimichurilla ja lisäkkeeksi paahdoin uunissa juureksia, kuten punajuuria, palsternakkoja ja maa-artisokkia. 

Kastikkeesta tulee sitä vihreämpää, mitä enemmän yrttejä siihen laitat. Minun yrttini olivat hieman nuukahtaneet, joten kuvassa on vähemmän yrttejä kuin ohjeessa.
 Chimichurri-paahtopaisti
 
1 (70 g) (shalotti)sipuli 
1-2 valkosipulinkynttä
1 punainen mieto chili
n. 1/2 dl lehtipersiljaa hienonnettuna
n. 1/2 dl korianteria hienonnettuna
1/2-1 tl kuivattua oreganoa

1/2 dl ekstra neitsytoliiviöljyä
1/2 dl valko- tai punaviinietikkaa
Lisäksi
n. 400 g kypsää paahtopaistia
sormisuolaa
mustapippuria


  • Hienonna sipuli, valkosipulinkynnet ja chili. Sekoita kastikkeen ainekset keskenään.
  • Leikkaa paahtopaisti mahdollisimman ohuiksi viipaleiksi. Levitä viipaleet vadille. Lusikoi päälle kastike. Mausta suolalla ja pippurilla. Anna marinoitua jääkaapissa vähintään 1/2 tuntia.
















Paahtopaistin kanssa tein uunijuureksia, joita tulee tehtyä usein niiden helppouden ja herkullisuuden vuoksi. Perinteisten juuresten lisäksi lisäsin pellille maa-artisokkia. Maa-artisokka on yksi hienoimpia juureksia, joita tiedän. Paahdettuja maa-artisokkia tarjotaan melko usein ravintoloissa. Viime viikolla olin pikkujouluissa helsinkiläisessä Copas y Tapas -ravintolassa, jossa pääruokana söin todella herkullista paistettua siikaa. Sen lisäkkeenä tarjottiin paahdettuja maa-artisokkaa, mustajuurta ja keltaisia porkkanoita. Copas y Tapas -ravintolaa voin lämpimästi suositella!  Minun uuniini päätyi maa-artisokkien lisäksi punajuuria, perunoita, palsternakkaa, sipulia ja porkkanoita.


Uunijuurekset
(3-4 annosta)

4-5 (400 g) perunaa
4-5 (400 g) punajuurta
2 (300 g) palsternakkaa
n. 300 g maa-artisokkia
2 (200 g) porkkanaa
1-2 (150 g) sipulia
1/2 dl Neito puristettua sitruunaöljyä
1-2 tl Provencen mix yrttisekoitusta
1 tl suolaa
1/2 tl mustapippuria
1/2 rkl hunajaa


  • Pese perunat, kuori ne halutessasi ja lohko. Kuori ja paloittele  punajuuret ja palsternakat. Pese maa-artisokat huolellisesti juuresharjalla, niitä ei tarvitse kuoria. Leikkaa maa-artisokat 2-3 osaan. Kuori ja lohko sipulit. Punajuuret kannattaa pitää vaaleista juureksista erillään, etteivät kaikki värjäänny punaisiksi.
  • Mausta maa-artisokat kulhossa öljyllä, suolalla, pippurilla ja hunajalla. (En maustanut maa-artisokkia yrteillä, koska halusin niiden maistuvan mahdollisimman neutraaleilta.) Kaada ne pellille. 
  • Mausta loput vaaleat juurekset eli perunat, palsternakat, sipulit ja porkkanat öljyllä, yrteillä, suolalla ja pippurilla (sekä halutessasi hunajalla).
  • Mausta vielä lopuksi punajuuret samoin kuin vaaleat juurekset. Kaada nekin pellille.
  • Paista 200 asteessa 35-40 minuuttia, kunnes punajuuret ovat kypsiä. 
Vinkki!
  •  Jos et käytä punajuuria, voit lyhetää paistoaikaa noin 10 minuuttia.






28.11.2015

Konjakilla maustettu luumu-suklaakakku

Marras-joulukuuu on joulumyyjäisten kulta-aikaa. Tarvitaan ohjeita säilyvistä leivonnaisista, joita on helppo kuljettaa. Perinteiset kuiva- tai paremmin kahvikakut täyttävät nämä vaatimukset. Lupauduin tekemään kummityttölleni partiolaisten myyjäisiin pari luumu-suklaakakkua, jotka maustoin lorauksella konjakkia. Konjakkia käytetään leivonnaisiin usein maun takia. Tämän lisäksi konjakki tai muu alkoholi toimii leivonnaisten  kohotusaineena ja parantaa leivonnaisten säilyvyyttä. Konjakilla maustettu luumu-suklaakakku on myös mitä mainioin ruokalahja pikkujouluihin tai joululahjaksi.








Konjakilla maustettu luumu-suklaakakku

1 ps (250 g) pehmeitä, kuivattuja luumuja
2 dl sokeria
1 3/4 dl vettä
1/4-1/2 dl konjakkia
150 g voita
100 g tummaa suklaata
2 kananmunaa
3 dl vehnäjauhoja
1 1/2 tl leivinjauhetta
1/2 tl soodaa
1 tl vaniljasokeria
1/2 tl kanelia


  • Mittaa luumut, sokeri, vesi ja konjakki kattilaan. Keitä mienolla lämmöllä noin 15 minuuttia, välillä sekoittaen, kunnes luumut ovat soseutuneet. Ota kattila liedeltä.
  • Lisää paloiteltu rasva ja anna sulaa. Paloittele suklaa ja sekoita palat kuuman seoksen joukkoon. Anna jäähtyä huoneenlämpöiseksi.
  • Lisää munat yksitellen sähkövatkaimella vatkaten. (Tässä vaiheessa myös luumut soseutuvat lisää.) Sekoita jauhot, leivinjauhe, sooda, vaniljasokeri ja kaneli keskenään. Lisää jauhoseos taikinaan ja sekoita. Vältä turhaa sekoittamista, ettei taikina sitkisty. 
  • Kaada taikina voideltuun ja korppujauhotettuun rengasvuokaan (tilavuus 1,8 l). Paista 175 asteessa uunin alimmalla tasolla 45-55 minuuttia.
  • Kumoa kakku hieman jäähtyneenä. Koristele tomusokerilla. Kakku säilyy pitkään mehevänä, sen voit myös pakastaa.

20.11.2015

Mausteiset suklaapopcornit

Tämän idean sain lapsuuden ystävältäni, joka tällä hetkellä asuu Amerikassa. Terveisiä vain Bostoniin! Itse en ole suuri popcornien ystävä, mutta tätä oli pakko kokeilla. Suosittelen tai varoitan, näihin jää koukkuun! Kaneli, inkivääri ja chili ovat oiva yhdistelmä suklaapopcorneille. Nämä sopivat vaikka perjantai-illan elokuvailtaan.


Huom! Suojasin sinkkiämpärin foliolla, koska astiaa ei ole
tarkoitettu elintarvikekäyttöön.

Mausteiset suklaapopcornit

1 l popcorneja
1/2 dl siirappia
1 tl kanelia
n. 1/2 tl inkivääriä
n. 1/4 tl chiliä
100 g tummaa suklaata

  • Sekoita popcornin joukkoon siirappi ja mausteet. Sulata suklaa hyvin miedolla lämmöllä kattilassa, mikrossa tai vesihauteessa. Valuta se popcornien joukkoon ja sekoita. 
  • Kaada popcornit leivinpaperin päälle pellille ja anna suklaan kovettua ennen tarjoamista. Tarjoa naposteltavana sellaisenaan. Sopii myös vaniljajäätelön kaveriksi.



8.11.2015

Värikäs hummus

Hummus eli kikhernetahna on hyvin monikäyttöistä. Se sopii leivän päälle, dippailuun ja sellaisenaan lisäkkeeksi. Voit tehdä sen jo edellisenä iltana jääkaappiin maustumaan. Granaattiomenan siemenet, feta, pesto ja pinjansiemenet viimeistelevät hummuksen.



Värikäs hummus
(4-6 annosta)

1 tlk (380/230 g) kikherneitä (säilyke)

1–2  valkosipulinkynttä
2 rkl tahinia eli seesaminsiementahnaa (Macedonian tahini)
2 rkl sitruunanmehua
1 tl sitruunan raastettua kuorta
2–3 rkl ekstra neitsytoliiviöljyä
1 tl juustokuminaa
n. 2 rkl vettä
Pinnalle
n. 3/4 dl granaattiomenan siemeniä
n. 50 g fetaa tai salaattijuustoa
1 rkl pinjansiemeniä
1/2-1 rkl sitruunapestoa tai tavallista pestoa


  • Valuta kikherneet. Hienonna valkosipulinkynsi veitsellä. Soseuta kaikki hummuksen ainekset sauvasekoittimella tai tehosekoittimessa. Ohenna lopuksi lisäämällä hieman vettä, jos hummus näyttää liian paksulta. Anna tekeytyä jääkaapissa ennen tarjoamista.
  • Irrota granaattiomenasta siemenet, murustele feta ja paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Ripottele ainekset hummuksen päälle. Pirskottele pinnalle vielä pestoa. Tarjoa leivän kanssa.

Vinkit!
  • Granaattiomenan siemenet sopivat lähes kaikkeen. Kokeile salaatteihin, erilaisiin broileri- ja liharuokiin, jogurtin, jäätelön ja leivonnaisten kanssa. 
  • Voit myös pakastaa granaattiomenan siemeniä. Käytä ne jäisinä tai kohmeisina.